Turun Malja 2014

Jihuu! Pitkästä, pitkästä aikaa pääsin hyppäämään Turun Maljaan, viimeksi taisin olla siellä vuonna 2006 eli aikas monta vuotta on vierähtänyt. ;)
Luokka ei päätä huimannut, mutta maasta se pienikin ponnistaa.
Hyppäsimme eilen luokan 90 cm joka on Racing Noviisisarjan ensimmäinen osakilpailu.

Rata oli ihan super, viimeinen hyppy sitten epäonnistui ja harmillisesti puomi putosi. En osannut päätää lähteäkö kaukaa vai ottaako yhden askeleen lisää. Ensin lähdin ratsastamaan eteenpäin kunnes totesin jääväni kauas ja otinkin kiinni, mutta liian myöhään. Joku ratkaisu olisi aina tehtävä ja siinä pysyä eikä kaksi askelta ennen vaihtaa suunnitelmaa, kyllähän se tuon kokoiselle esteelle olisi venyt ihan helposti. Noh, muuten rata oli kokonaisuudessaan mielestäni erittäin onnistunut.

En nyt taas saa videota tähän suoraan näkymään, mutta tässä linkki videoon.

Racing Trophyä emme vielä hypänneet. Saldona tällä kaudelta on nyt 3 kertaa 90 cm ja yksi metri, niin mielestäni se olisi ollut liian aikaista. Kävimme tänään kuitenkin katsomassa sen 5-vuotiaiden luokan ja oltaishan me se varmaan voitu hypätä. En halua kuitenkaan nyt pitää mitään kiirettä, haluan Rexin olevan kilpailukunnossa vielä kymmenenkin vuoden päästä, että kyllä niitä kisoja tulee.

Katsotaan jos Salossa hyppäisimme Racing Trophyn osakilpailun?

Onko tässä mitään järkeä?

Viimeset kaksi viikkoa on menny aika lailla lasten parissa. Mies on tehnyt pitkää päivää töissä ja minä olen ollut lasten kanssa kotona. Viimeisen viikon ne on ollu kipeenä. Ei kovinkaan paljon jaksa lähteä ratsastamaan enää yhdeksän jälkeen illalla kun tallit on tekemättä ja väsyttää.

Siksi tänään aamulla kun katsoi ulos ikkunasta ja satoi, tuli kyllä mieleen onko tässä mitään järkeä? Treenaamaan en ole ehtinyt hevosta viimeisen kahden viikon aikana oikeastaan lainkaan. Kerran ollut selässä, kerran kaveri ratsastanut ja kerran olen sen juoksuttanut. Lahjattomat treenaa vai mitenkä se oli? Viikkoon ei ole tullut hirveästi nukuttuakaan kun lapset on valvottaneet.

Silti sitä ajatteli maksaneensa siitä yhdestä luokasta sen 42 € erinäisiä kilpailumaksuja, jotka koostuvat lähtö- ja ilmoittautumismaksusta, eläinlääkäri- ja turvallisuusmaksusta ja SRL:n perimästä 2 € maksusta. Lisänä tähän luokkaan oli vielä sarjakilpailumaksu. Aika kova hinta yhdestä aluestartista. Niinpä minä houkuttelin aamulla ennen yhdeksää, onneksi ei sen aikaisemmin tarvinnu lähteä, jälleen kerran Rexiä traileriin.

Meidän trailerimme on ihan ponikokoinen ja olen sen nyt niin moneen kertaan todennut, että väkisin ei tuota hevosta lastata. Se on vielä sen verran matala, että lyö päänsä kattoon saman tien. Niinpä meidän taktiikkamme on ollut järjestää se hänen korkeutensa tarvitsema kymmenen minuuttinen joka lastaukseen on nyt maksimissaan mennyt. Rexi seisoo sillalla ja miettii tullakko vai eikö tulla. Yksin olen sen saanut melkeinpä paremmin lastattua, takaa tuleva paine saa vain sen poistumaan paikalta ja ihan väärään suuntaan. Niinpä olen siis rauhallisesti sen antanut hetken miettiä sillalla ja sitten se tulee kun on sen aika. Ja tähän ei siis oikeasti mene niin montaa minuuttia.

Kisoissa sen hyvän suorituksen jälkeen taas muistaa miten hyvä on se fiilis hyvän radan jälkeen. Vaikkei meille tälläkään kertaa tullut sitä "jättipottia" eikä edes rusettia jaksaa sitä taas tämän päivän fiiliksen jälkeen yrittää puurtaa kohti parempaa.

Artukainen 4.5

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Turun Ratsastajien aluekilpailut ja ne menivät meidän osaltamme aikas hyvin :)

Hyppäsimme 90 cm ja 100 cm luokat ja 90 cm meni tuplanollalla. Jijuu!

Otin Rexin taas ensimmäiseen luokkaan hyvissä ajoin autosta, laitoin sen kuntoon ja taluttelin liinan päässä sitä jonkun aikaa. Oli taas tanssivalla tuulella ja hetken aikaan pörhisteli, mutta sitten oli taas ihan jees. Kiipesin kyytiin ja aloitin verryttelemään hevosta ravissa.
Vieraassa paikassa on ihan turhaa hommaa verrytellä sitä käynnissä, jos rupeaa pöllöilemään on paljon vaikeampi hallita sitä kuin esim. ravissa jossa pääsee etenemään sen kanssa reippaasti. Kun se liikkuu kunnolla eteen ja laittaa heti töihin niin ei kerkeä hirveästi ihmettelemään.

(c) Jenna Virtanen 

Ekan luokan verkka meni ihan kivasti. Hevonen oli aika hyvin kuulolla, liikkui hyvin eteen ja teki hyviä hyppyjä. Verkka-alueelle oli ilmeisesti juuri tuotu lisää hiekkaa ja se olikin paikoitellen todella pehmeässä kunnossa. Ennen omaa rataani joku hevonen kaatuikin esteellä siellä. Meillä ei kuitenkaan ongelmia ollut kun otti rauhallisesti ja vähän varman päälle.

Radalle tullessani Rexiä taas vähän jännitti. katselimme esteitä edellisen ratsukon hypätessä rataa ja sainkin näytettyä sille tarvittavat esteet. Rata oli ihan sujuva, laukka kulki ja Rexi lähti hyvin pohkeestani eteen. Ykköseltä kakkoselle oli aivan samanlainen tie kuin viime viikolla Salossa, täällä tilaa tosin oli aika tavalla enemmän. Ilmeisesti virheestäni oppineena en toistanut samaa mokaa ja väli sujui mallikkaasti. Kylläsen se yritti taas puskea ulos, mutta sain sen helposti tuotua kakkoselle. Viimesillä linjoilla, 7-8 ja uusinnan ensimmäinen este 9 kävi välit vähän ahtaaksi ja Rexi jopa vähän "vei" minua, eli olisi kyllä saanut tulla pidätteestä paremmin takaisin. Minusta tämä on kyllä ihan postiivinen ongelma ottaen huomioon, kuinka pohkeen takana se välillä on ollut.

Luokkien välissä oli rutkasti aikaa joten hevonen koppiin siksi aikaa, turha sitä on siellä narun päässä montaa tuntia venuttaa. Luokkien välillä tulikin sitten hiekka- ja raemyrsky jotka onneksi menivät ohi ennen omaa vuoroani.

Nyt suunnitelmani oli ottaa selkeästi lyhyempi verryttely. Tilanne tuntui kuitenkin taas Rexille ihan uudelta ja en mielestäni saanut sitä ihan niin hyväksi kuin edelliseen luokkaan. Ensi kerralla teen sitten hieman pidemmän verryttelyn myös toiseen luokkaan jos sellaisen samana päivänä hyppään. Hyppyjä ei välttämättä tarvitse sen enempää, mutta että saan sen kunnolla hanskaan sileällä. Sen verta pitäisi kuitenkin muistaa, ettei sen kanssa tarvitsisi kävellä lainkaan. Kävelyn aikana rupeaa viskomaan tajuttomasti päätään ja koko paketti menee sekaisin. Täytyisi löytää sopiva verryttelyaika, mutta eiköhän se rutiinin ja kokeilujen myötä löydy.

Radalle mennessäni se kyttäsi vielä enemmän kuin viime luokassa. Minulle tuli melkein kiire, että sain sen menemään tuomaritornin ja sen eteen rakennetun sarjan välistä. Halusin mennä siitä kaksi kertaa, kun se oli niin pelottava paikka. Tämän seurauksena en ehtinyt näyttää muita esteitä lainkaan. Minulla myös koko keskittymiskyky menee edeltävän ratsukon seuraamiseen, en halua missään nimessä olla tiellä, koska mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin kanssakilpailija joka on jatkuvasti edessä koettaessani keskittyä radan ratsastukseen. 

Rata alkoi rytmittömästi. Laukka olisi saanut olla terävämpää. Alkurata oli kuitenkin ihan ok. Sinne sarjalle tultaessa olisin saanut olla rohkeampi ja ratsastaa kunnolla sisään, en tiedä kumpi sitä loppupeleissä katsoi enemmän, minä vai hevonen? Ei saisi olettaa, että se kyttää vaan ratsastaa rohkeasti, mutta kolme me saimme kuitenkin mahtumaan kahden laukan väliin ;) Seiskalle tullessa oli taas ongelmia vaihdon kanssa, kurvin jälkeen este tuli taas aika äkkiä ja aivan kamalaa! Oli vielä vesihaudan vieressä. Siihen siis yksi kielto, esteen näyttö hevoselle ja uusi lähestyminen. Kiellon yhteydessä on minusta tärkeää näyttää este hevoselle, tehdä kunnollinen uusi lähestyminen ja yrittää uudestaan. Ihan turha miettiä ajan kulumista ja tehdä nopeaa, huonoa ja rytmitöntä lähestymistä esteelle kun tuloksena on yleensä silloin uusi kielto ja silloin on peli loppu. Rexi hyppäsikin esteen toisella kerralla ilman ongelmia ja matka jatkui vielä kasille. Tuloksena siis Rexin ensimmäisestä 100 cm luokasta 4 virhepistettä, mikä on ihan kelvollinen tulos. 

Taas kerran jossitellaan. ;) Jos olisin ehtinyt ennen rataa näyttää esteen hevoselle, ei sitäkään kieltoa varmasti olisi tullut. Tällä kertaa minun aikani kuitenkin meni sarjaesteen näyttämiseen ja Turun kenttä on niin iso, ettei siellä kaikkia ehdi kunnolla näyttääkään. En minä oikeastaan edes rataa kävellessäni ajatellut, että se on mikään ongelmallinen este. Rutiinin puutetta, kummallakin sanon minä. Se hevosessa on kiva, ettei se yleensä toista stoppia tee samalle esteelle, vaan kun näkee sen on asia ihan ok! 

Minulle jäi kisoista tosi kiva fiilis ja tästä on taas kiva jatkaa töitä ihanan hevosen kanssa <3

Mahahaava - ilmiö vai sairaus?

Tämän päivän ilmiöitä, hiekansyönnin ohella taitaa olla mahahaava.
Mahahaavassa mahalaukun tai pohjukkaissuolen limakalvot kärsivät suolahapon aiheuttamista haavaumista tai pahimmissa tapauksissa jopa puhkeamisista.
Mahaahaavaa on tutkittu esiintyvän jopa 90 % kilpahevosista. Mahahaavan syntyyn ei yleensä ole mitään yksittäistä tekijää vaan siihen johtavat monien syiden summat. Kilpahevosten liian vähäinen korsirehuruokinta yhdistettynä pitkiin kuljetusmatkoihin, stressiin ja fyysiseen rankkaan suoritukseen ovat varmasti syynä mahahaavojen yleisyyteen niiden keskuudessa.

Hevonen on luotu laiduntamaan. Sen mahalaukku on eläimen kokoon nähden pieni ja tarkoitettu siihen, että siellä olisi jatkuvasti ruokaa. Maha tuottaa jatkuvasti suolahappoja ja limaa joka suojaa mahalaukkua suolahappojen vaikutukselta. Hevosilla joita ruokitaan vain muutamia kertoja päivässä, tyhjentyneeseen mahalaukkuun ehtii kertyä koko ajan suolahappoja jotka pikkuhiljaa syövyttävät tyhjänä olevaa mahaa aiheuttaen sinne kipeitä haavaumia.

Mahahaavan oireita ovat usein hampaiden narsukuttelu, huonontunut ruokahalu, laihtuminen ja suorituskyvyn aleneminen. Mikä on ikävää, mahahaava saattaa olla myös täysin oireeton.

Meillä on asia otettu aina huomioon hevosiemme jokapäiväisessä elämässä. Olen jo pienestä pitäen kasvanut ajatukseen, että kaiken hevosenhoidon perusta on riittävä ja hyvänlaatuinen heinä eli korsirehu! Meillä ovat aina jopa kilpahevoset laiduntaneet kesäisin, tiivimmällä kilpailukaudella yötä päivää. Lihavuusongelmia ei tämän takia ole koskaan ollut.

Opiskellessani aihetta lisää, pienet tekijät saattavat vaikuttaa mahahaavan syntyyn. En ole mikään eläinlääkäri, mutta kotitallissa vuosia, (kohta taitaa tulla liki 20 vuotta täyteen) hevosia pitäneenä ei (kop kop kop) omilla hevosillani ole koskaan ollut ainoataan ähkyä.

1. Anna aina heinät ennen väkirehuja. Ypäjältä opittuja tapoja, siellä on aina painotettu, että heinät ennen väkirehuja. Kuten jo edellä tuli mainittua, on hevonen luotu laiduntamaan, siis syömään heinää - ei kauraa! Heinän syönti lisää syljeneritystä, joka tuottaa mahalaukkuun sitä suojaavaa limakerrosta. Ei siis väkirehuja tyhjään mahaan.

2. Ei yli 12 tunnin ruokintavälejä. 12 tuntia on pitkä aika olla syömättä kenelle tahansa. Ajatteleppa tilannetta jossa annat ahneelle hevoselle kolme kiloa yöheiniä. Sehän syö ne pahimmassa tapauksessa alle tunnissa, jolloin hevosen mahalaukku on tyhjänä jo 11 tuntia. Koko tämän ajan hevosen maha tuottaa suolahappoja jotka koko ajan syövyttävät mahalaukun seinämiä. Ei hyvä juttu.

Meillä on tällä hetkellä ruokinta toteutttu vapaalla heinäruokinnalla. Hevosilla on tarhassa pyöröpaali vapaasti saatavilla. Ainoastaan yöllä karsinassa ns. vapaata ruokintaa ei ole. Olen kuitenkin höveli ja vien myös karsinaan pienen annoksen iltaheiniä. Yleensä niitä kaikkia ei ole aamuun mennessä syöty, eli hevosillani on käytännössä koko ajan vapaasti saatavilla heinää niiden niin halutessa.

Mitään lihavuusongelmaa ei ole ainakaan meillä syntynyt. Hevoset eivät ole koko aikaa paalin kimpussa vaan välillä ne notkuvat auringossa tai leikkivät. Nykyäänhän on olemassa jo kaikenlaisia ratkaisuja myös näille ahneemmille otuksille, slow feeding systeemit ynnä muut. Niihin en kuitenkaan ota kantaa kun ei omakohtaista kokemusta ole. Voisin kuitenkin ajatella kokeilevinani jotain vastaavaa systeemiä, joissa ainoastaan korsirehun saantia on vaikeutettu hitaan syömisen takaamiseksi, ei kokonaan estetty.

3. Ei liikaa väkirehuja. Suurin syy tähän taitaa olla tuo hevosen lihoamisen pelko. Ei uskalleta antaa tarpeeksi heinää, kun se lihoo, ja sitten korvataan energiavaje kalliilla väkirehuilla. Edelleen painotan, että ruokinnan perusta on hyvälaatuinen heinä jota sitten tarpeen mukaan täydennetään väkirehuin.
Voisin väittää, että hyvälihainen peruspolle, joka liikkuu joskus ja jouluna, pärjää pelkällä heinä-kivennäisruokinnalla. Jos hevonen on taas todella laiha, pitäisi väkirehun olla tarpeeksi laadukasta ja proteiinipitoista jotta syötettävien väkirehujen annokset eivät olisi määrällisesti niin suuria. Hyvä keino on aina lisätä öljyä ruokintaan, jolla voidaan helposti korvata osa energiasta.

Varsojen ja imettävien tammojen kanssa olisin paljon tarkempi. Ne ovatkin hevosryhmä jotka eivät yleensä tule tule toimeen pelkällä heinällä. Niiden väkirehujen laatuun kannattaa kiinnittää suurta huomiota, jotta määrät eivät jälleen kerran nousisi liian korkeiksi. Suuremmat väkirehumäärät on syytä jakaa useampaan vuorokausiannokseen.

4. Suosi suomalaista. Niinkuin monessa muussakin asiassa, minä kannattaisin Suomessa kasvatetun hevosen ostamista. Ei nyt voi kiveen hakata, että meillä olisi asiat paremmin kuin ulkomailla, mutta lähtökohtaisesti voisin veikata, että suurin osa suomalaisista kasvattajista huolehtii hyvin hevosistaan ja kasvateistaan. Yleensä sinulla on mahdollisuus nähdä millaisista olosuhteissa varsat kasvavat ja miltä näyttävät kasvattajan/omistajan muut hevoset. Suhtautuisin hyvin skeptisesti ainakin tietyistä maista tuotuihin hevosiin. Mitä me oikeastaan tiedämme niiden lähtökohdista jos kuljetusfirma tuo hevosen pihaasi? Mistä tiedämme onko hevonen varsana madotettu säännöllisesti, onko puututtu sen mahdollisiin asentovirheisiin? Onko ruokinta ollut riittävän laadukasta ja miten hevosia on käsitelty?

Edelleenkään ei ole kiveen kirjoitettu, että suomalaisen hevosen ostaessa ko. asiat olisivat takuuvarmasti kunnossa. Asiat on kuitenkin helpompi selvittää ja ehkä mahdollista päästä katsomaan millaisissa olosuhteissa varsat ovat kasvaneet. Todella huonon paikan taatusti tunnistaa tietämättömämpikin ihminen.

Ruokkikaamme hevosiamme parhaan taitomme mukaan ja olkaamme aina innokkaita oppimaan lisää :)

Näihin tunnelmiin. Hyvää vappua vaan kaikille!